BOBRIKOV:N AIKA JA POSTILÄHETYKSET

Useat varmaan muistavat nimen ”Bobrikov” kouluajoilta historian tunneilta. Vähemmän tunnettua on sen sijaan hänen suhtautumisensa postilähetyksiin, joissa oli Suomen vaakuna. Samoin postin kuljettamat poliittiset painotuotteet joutuivat erityistarkkailuun.

Venäläistämisohjelmaan kuului eräiden Suomen keskusvirastojen liittäminen vastaavan venäläisen keskusviraston alaisuuteen. Postilaitoksemme siirtyi vuoden 1890 manifestilla Venäjän Sisäministeriön ja Posti ja Telegraafi ylihallituksen alle.

Suomen muuttunut asema

Venäjän muuttunut asenne Suomen valtiollista asemaa kohtaan oli peräisin Venäjän sisäpoliittisesta kehityksestä sekä sotilasviranomaisten näkemyksestä, jonka mukaan valtakunnan puolustusintressit vaativat Suomen yhdistämistä kiinteämmin keisarikuntaan.

Manifestin perusteella saivat Venäjän postiviranomaiset laajat tarkastusoikeudet Suomen postikonttoreihin. Tällä virkakortilla ilmoitetaan tarkastajan saapumisesta tarkastusmatkalle Tampereen postikonttoriin.

Bobrikovin tehtävä

Bobrikov suostui ottamaan virkansa vastaan keisarin suostuttelun jälkeen vuonna 1898. Bobrikovin tehtäväksi määrättiin Venäjän keisarikunnan ja Suomen suuriruhtinaskunnan lähentäminen hallinnollisin keinoin. Huomattavimmaksi tehtäväksi muodostui Suomen sotaväen lakkauttamisen käytännön toteutus.

Aika ennen Bobrikovin saapumista (1898 lokakuu)

Maassamme oli meneillään venäläistämiskausi, jonka konkreettisia toimia olivat olleet eräiden keskusvirastojen alistaminen Venäjän vastaavien virastojen alaisuuteen. Ns. postimanifesti oli annettu vuonna 1890 ja sen seurauksena postilaitoksemme oli alistettu Venäjän posti- ja telegrafi- ylihallitukselle.

Poliittista vastakkainasettelua lietsoi vuonna 1899 annettu keisarillinen julistus Suomea koskevasta lainsäädäntö järjestyksestä.

Sotaministeri Kuropatkinin ja Bobrikovin manipuloima keisari Nikolai II:n oli siirtynyt Suomen suhteen suostuttelulinjalta voimapolitiikan tielle.

Toisella manifestilla määräsi Venäjän sisäasiain ministeri, että venäläisiä merkkejä (ns. rengasmerkkejä) voidaan käyttää 1.5.1891 alkaen kotimaisten rinnalla tai niiden asemasta kaikenlaiseen kirjeenvaihtoon Suomen rajain sisällä sekä maastamme ulkomaille. Tätä oikeutta käyttivät kuitenkin ani harvat ja hekin olivat etupäässä maassa asuvia ulkomaalaisia. Venäläisten merkkien pakkokäyttö Suomesta Venäjälle suuntautuvassa postiliikenteessä oli määrätty alkavaksi 1.1.1892 alkaen.

Kun venäläisten kopeekka- arvoisten postimerkkien pakkokäyttö alkoi Suomen ulkomaanpostiliikenteessä 14.8.1900, julkaisivat useat sanomalehdet kirjoituksia, joissa yleisöä kehotettiin jättämään ulkomaille osoitetut kirjeet ja kortit ilman postimaksua protestiksi vaakunamerkkiemme kelpoisuuden päättymiselle.

Finland-postileimat oli korvattu 1893 lopulla kaksi- ja kolmikielisillä leimoilla.

Pakkokäyttö Venäjälle alkoi 1.1.1892. Finland leimat muutettiin kolmikielisiksi vuoden 1893 lopulla. Toimenpide kuului osana postilaitoksemme venäläistämisprosessiin.

Venäjän postiviranomaiset saivat myös tarkastusmahdollisuuden postilaitoksemme konttoreihin. Tarkastuksissa todettiin, että suomalaiset eivät olleetkaan, vastoin venäläisviranomaisten käsitystä, ryhtyneet käyttämään rengasmerkkejä, siinä laajuudessa kuin oli oletettu. Vuonna 1897 vain noin 9 % koko suuriruhtinaskunnan postimerkkimyynnistä oli renkaallisia rengasmerkkejä.

Postimanifestin seurauksena tulivat rengasmerkit maassamme käyttöön vaakunamerkkiemme rinnalle kotimaan ja ulkomaan postiliikenteessä vuonna 1891.

Bobrikovin mielestä vuoden 1890 postimanifestin päätarkoitus oli jäänyt saavuttamatta. Hänen mielestään suuriruhtinaskunnan leijonavaakunalla varustetut postimerkit johtivat rajamaan poliittista ja valtiollista asemaa koskeviin väärinkäsityksiin erityisesti ulkomailla.

Venäjältä Suomeen saapunut mielenosoitus postite. Venäläismallinen merkki kiinnitetty nurinpäin ja kuorella lisäksi Suomen vaakuna.

Toimia tilanteen korjaamiseksi

Bobrikov päätti ryhtyä virkakautensa alkajaisiksi toimiin Suomen vaakunamerkkien käytön lopettamiseksi niin kotimaisessa kuin ulkomaisessakin postiliikenteessä.

Venäjän keisari ja Suomen Senaatti ajautuivat poliittiseen kriisiin. Aikaisemmin vallinnut suvaitsevaisuuden politiikka vaihtui voimapolitiikaksi.

Hänen aloitteestaan Venäjän sisäministeri Goremykin päätti kesäkuussa 1900, että 14. 8 .1900 olivat kaikki Suomesta ulkomaille osoitetut postilähetykset varustettava ainoastaan keisarikunnan merkeillä, samoin suomalaisten merkkien käyttö kotimaan postiliikenteessä lakkaisi 14.1.1901.

Nämä edellä mainitut toimenpiteet leijonamerkkien käytön rajoittamisesta ja lopulta niiden kieltäminen kotimaan liikenteessä saivat aikaan suomalaisten keskuudessa ennenäkemättömän mielenilmausten sarjan.

Bobrikov oli myös esittänyt Suomen Senaatille, että kirjeitä tulisi ryhtyä tarkastamaan erityisen tarkastus toimiston avulla poliittisten painotuotteiden leviämisen ehkäisemiseksi postin välityksellä. Tähän Senaatti ei kuitenkaan suostunut. Maassamme oli toiminnassa niin kotimaisten kuin ulkomailtakin saapuvien painotuotteiden tarkastustoiminta. Bobrikov piti tätä toimintaa tehottamana erityisesti ulkomailta postin mukana saapuvien painotuotteiden osalta.

Mielenilmaisut

Suomalaiset olivat varsin kekseliäitä keksiessään erilaisia tapoja ilmaista mieltään postimerkkien lakkauttamisen takia.

Näistä mainittakoon:
- Surumerkkien myynti ilmoitus
- Erilaisia surumerkkikäyttöjä
- Suomen suuriruhtinaskunnan nimen esiintuonti kirjekuorilla
- Poliittisten painotuotteiden levittäminen postin välityksellä

Lehdessä oli julkaistu surumerkin myynti- ilmoitus 13..8.1900. Erityisesti sen lupaama jälleenmyynti alennus suuremmasta tilausmäärästä sai Bobrikovin syvän vihan valtaan.

Surumerkin käyttö yhdessä vaakuna merkkimme kanssa aiheutti voimakasta ärtymystä Bobrikovin kansliassa.

Suojakotelossa posti kuljetti erilaisia vaakunallamme varustettuja painotuotteita, jotka olivat myöskin kiellettyjä.

Suomalaisten vaakunamerkkien kelpoisuus lakkasi kokonaan 14.1.1901. Tämän päätöksen seurauksena alkoi aktiivinen mielenosoitusvaihe, jossa suomalaiset ilmaisivat tyytymättömyyttään. Postilähetyksissä korostettiin maan valtiollista asemaa monin eri tavoin.

Kirjeessään keisarille Bobrikov oli kertonut kohdanneensa ennennäkemätöntä röyhkeyttä suomalaisten puolelta, joka oli ylittänyt kaikki mittasuhteet. Suomalaisen lehdistön kirjoittelu oli ärsyttänyt Bobrikovin syvään vihaan maatamme kohtaan

Omien vaakunamerkkiemme kotimainen käyttökielto aiheutti melkoisen tunnevyöryn suomalaisten keskuudessa, joka yllätti Bobrikovin täysin. Suomalaisessa lehdistössä kehotettiin protestoimaan jättämällä kirjeet ja postikortit kokonaan ilman postimerkkejä kaksinkertaisesta lunastusmaksusta huolimatta.

Tiedonhankinta

Useiden Bobrikoville tulleiden ilmiantojen perusteella hän tuli hyvin informoiduksi em. passiivisen vastarinnan muodoista mm. santarmiraporttien ja eräiden yksityisten ilmiantojen perusteella. Santarmiviranomaiset syyttivät Suomen postilaitoksen virkailijoita siitä, että he antoivat kiellettyjen surumerkkilähetysten kulkea postilaitoksen välityksellä eteenpäin.

Baltian saksalaista syntyperää olevan kenraalikuvernöörin koko tarmo suuntautui nyt Postilaitosta vastaan, joka sai vastaanottaa useita Venäjän sisäministerin määräämiä ohjeita olla vastaanottamatta postin kuljetettavaksi merkeillä tai symboleilla varustettuja lähetyksiä, joilla oli poliittinen merkitys.

Bobrikov esitti Suomen Senaatille kirjallisen vastalauseen surumerkkien käytöstä, johon Senaatti vastauksessaan totesi, ettei keisari ollut missään asetuksessa tai laissa nimenomaisesti rajoittanut Suomen vaakunan käyttöä. Asiasta kehkeytyi arvovaltakysymys Bobrikovin ja Senaatin välille.

Keisari kuitenkin vahvisti 2.5.1901 sisäasianministerin antaman ohjeen siitä, joissa postilaitosta kiellettiin toimittamasta vastaanottajalle rajamaan vaakunalla varustettuja yksityisiä tai muita kirjeitä ja lähetyksiä.

Ruotsissa painettu tiedotus lehti, jota postilaitoksemme oli levittänyt. Tästä tuohtuneena Bobrikov vaati pääpostitirehtöörin eroa.

Bobrikov vaati kirjallisesti Postitirehtööri Lagerborgia huolehtimaan siitä, että em. kiertokirjeiden ohjeita myös postivirkailijat noudattavat. Paine kuitenkin Lagerborgia kohtaan kasvoi siihen mittaan, että hän katsoi ainoaksi ratkaisuksi asiaan olevan hänen eroamisensa tehtävästään. Ero kirje oli päivätty 8.1.1903.

Jorma Keturi